25. joulukuuta 2015

Joulua vietetty rauhallisissa merkeissä

Aaton aattona oltiin kaikki muut saatu valmiiksi joulua varten paitsi piparit. Käytin siihen lapsityövoimaa ja me koirien kans naatiskeltiin olohuoneessa. Kuusikin on koristeltu, joten mullahan ei sitten ollu oikein mitään tekemistä. 


Otin sitten mallia koirista ja hyvinhän se onnistui, tirsojen ottaminen, kun oli niin hyvät mallit:

Ellu on ihan nirvanassa, niiiin syvässä unessa!
Ippu pilikkii :)
Lillikin nukkuu ihan täysillä.
Tätä kuvaa katellessa alkaa haukotuttaan. Ihana Luna <3
Meillähän on Lilli ja Vilma viettämässä joulua. Lilli on ihan ylirakastunu meijän Vilmaan. Ei minusta juuri enää välitä, kun Vilma tuli kotiin :)

Lilli ja Vilma <3
Pusuttelija-Lilli
Aatto meni ihanan rauhallisissa merkeissä. Aamupäivällä käytiin pitkä lenkki ihanan lumisessa metsässä. Lillikin oli mukana ja sen vauhdilla mentiin lenkki. Lillihän on jo 12-vuotias, liikkeet jo hidastuneet, mutta ei siitä kyllä uskois muuten, että on niin vanha. Aivan ihana neiti <3

Koirat saivat omat jouluateriansa, pikkusen maksa- ja porkkanalaatikkoa, poronkäristystä, perunamuusia ja jälkiruokana vielä omat luut. Kaikilla meillä oli sitte mahat niiiiiiin täynnä, ettei jaksettu muuta kuin maata ja nukkua :) Kuhan tästä sitte toivuttiin, jaettiin joululahjat ja ilta jatku lasten kans Aliaksen parissa. Ilta oli siis täynnään naurua ja hyvää mieltä :)

Täyvellä mahalla on mukava kelliä :)
Ippu on saanu Alma-mummultaan vaikutteita nukkumisasentoonsa :)
Ja Ippu on myös huomannu, että tämä on hyvä paikka tarkkailla
muita. Sohvan selkätyynyjen päällä on pehmeä paikka.
Muutama kuva vielä meijän joulusta. Jos ei noita koiria olisi, ei joulutunnelma kyllä näin ihana ois voinu olla! No, kyllähän ne nuo lapsetki tietenki aika tärkeitä ovat :)






Ja sainhan minä ihanat jouluterveiset Leopoldilta (V. Earl Of Joy) <3 Kiitos Emilia ja Artturi!



Ei kommentteja: