8. syyskuuta 2015

Minä ja mun päätökset, huoh!

En aikonu kuvia laittaa enkä kirjottaa tännää mittään, mutta pakkohan tuo taas oli :) Mää  nääs taaaaaas kerran pyörsin  päätöksen, etten tätä pentuetta päästä kovin aikasin aitauksesta ulos. Kun ne kerran pääsee, sitä huutoa aijan takkaa ei kestä ennää kuunnella ja ne on pakko päästää aitauksesta pois. Ja mulla alakaa sitte moppaaminen :( Mutta. Nuo pennut on niin ihania, ku ne tuolta aitauksen portista pursuavat ulos ja kuleskelevat luistavin tassuin ympäri olohuonetta. On ne! Eihän niitä VOI olla päästämättä, ku kerran haluavat ja ossaavat portista ulos tulla!! Että nyt sitte vaan oottelen, kuinka kauan ennää aitauksesa olleskaan viihtyvät...

Ensin täsä kuva siitä, miten nuo pennut saattavat kasvaa mun töissä ollessa. Ja vielä pittuutta!

Eli näin voi käyvä, jos ei oo koko ajan kasvua seuraamasa :)
Kun koirat pursus aitauksesta, Alma oli heti hoitamasa. Äiti-Ellu oli ensin toisen huoneen sohvalla, sitten olohuoneen sohvalle ja lopulta anto periksi ja meni portaalle makoileen. 

Ellu-äiti relaa, mummu hoitaa :)
Näyttäs, että Ellulla on huoli Unelmasta, mutta ohi se oli
menossa, toiselle sohvalle :)
Sinne ne pursus! Huoh mua ja mun päätöksiä!
Ja kaikilla oli niin muuukaavaa! Ehkä liianki mukavaa...
Siinä niitä isot neidit seurailee. Mitähän lie kukanenki ajattellee...
"Äiti tuola! Nyt kaikki tissille!! Noustaan tästä ylös, jooko?"
"Voisikko nää auttaa mua. Ainaki siirtää tuo yks portailta pois,
ettei tipaha siitä", sannoo Ellu mulle. Ja pitihän noita yrittäjiä
olla koko ajan nostelemasa pois tuosta portailta. Lopulta ei auttanu muu
ku pyytää Ellu kokonaan tuosta pois.
"On ne niin ihania nuo mun lapsenlapset!" Mummu vaan seurailee
ja hoitelee lapsosia.

Nestori nukku aamulla kuin iso koira ainaki. Pakko oli se ikuistaa.


Ei kommentteja: