Ihan asiasta kolomanteen

Oon istuskellu parina iltana parvekkeella ja kattellu, ku usva nousee lähimetsään. Se nousee ensin kauas metsän reunalle, alkaa pikkuhiljaa lähentyä ja lähentyä ja lopulta täyttää koko metsän. Taivas on ollut aivan upian vaaleanpunanen. Ja se rauha ja hiljaisuus on jotenki käsin kosketeltavaa. Voin istuskella tunninkin tuota ihanaa metsää tuijotellen. Eka kerralla tuli mieleen Stephen Kingin kirja Usva, mutta vaikka kuinka yritin kuvitella, en saanu ajatustakaan mieleen, että usva jotain pahaa sisällään pitäs. Päinvastoin, sielu ja mieli lepää ja tulee vaan autuaan onnellinen ja rauhallinen olo. Nukkumaan voi mennä hymy huulilla ja  kaikki huolet unohtaneena.