22. maaliskuuta 2015

Hoitolaiset tulivat ja Arja-serkku myös menossa mukana

Nonniin, nyt ollaan pari päivää eletty 6 koiran taloudessa. Impi ja Lempi tulivat torstai-iltana, Alli perjantai-iltana. Perjantaina tuli myös Arja Raahesta viikonloppua viettämään. Meijän roturasistit Luna ja Impi ilmottivat moneen kertaan, ettei meille muunrotusia koiria sais hoitoon tulla ja Alli sai usiampaan kertaan tuntea ja varsinki kuulla siitä. Sunnuntaina jo osattiin olla suht hyvin vierekkäin ja kavereina, mutta vielä pienonen epäluulosuus Allia kohtaan on jääny kytemään.

Alli on aivan ihanan rauhallinen ja fiksu yli 10-vuotias sekarotuinen neiti. Meille tuli kuin ois aina meillä ollu, suoraan sisälle juoksi haistelemaan paikkoja.  Kun vähä vilaseekaan, häntä alkaa pyörimään ja heilumaan.  Ei välitä Lunan ja Impin haukkumisista, kääntää vaan pään pois. Alma, Ellu ja Lempi ottivat Allin kaverikseen. Vaikka Alli on jo suht vanha, saattaa yhtyä meijän neitien leikkiin. Harmi vaan, kun kokoero hiukan haittaa leikkimistä :)

Tässä vielä meijän neitit rauhassa, tietämättä, mitä viikonloppu
mukanaan tuo. Kuva Henri Salmi.
Ellu, Impi, Lempi, Luna, Alma, Arja ja Alli.
Juustoa heti meille tänne!!
Alli, the luitten varastelija.
Lempi-Lemponen posettaa - ja korvat taas luimusa :)
"Mää en ymmärrä, mikä tuo iso ruskia oikein on!" Vierekkäin ja samaan
kuvaan kuitenkin  mahtuvat :)
Impi-Impula
Näin sitä kuitenki nukuttiin, ihan rauhassa.
Luut maistuu ja muut asiat unohtuu.
Ellu se ei välitä mistään, kaikki käy, kuhan saa nukkua sielä,
missä ite haluaa.
Kaikki hyvin, t. Lempi :)

Ei kommentteja: