Mätsäreissä 21.4. Alman ja Ellun kans

Lähinpä sittenki mätsäreihin ja Maikin innottamana otin myös Alman mukaan Ellun kaveriksi. Kauhia määrä oli osallistuja, pienissä aikuisissa 56 osallistujaa ja pienissä pennuissa yli 30. Aikaa siis vierähti, mutta onneksi keli oli hyvä, aurinko lämmitti muutakin kuin mieltä.

Ellun kans kävästiin kehä kiertämässä ensin ja taas kerran ei voi ku sanoa, että ossaa se olla ihana. Vähän vois vauhtia kyllä saada enemmän ja vähä intoakin lisää, mutta eiköhän tuo Ellu vielä saada vauhtiinkin. Sijoitusta ei tullu, mutta aivan ihana oli sen kans tepastella! Alma oli kehässään viimenen kiertäjä ja sitähän jouduttiin sitte ootteleen niin, että vieläkin on jalkapohjat kipeinä. Mutta kannatti odottaa. Vaikkei sijoitusta tullukaan, Alma oli aivan siis sikaupea esiintyjä. Ei ollu taidot unohtuneet, vaikka viimesimmästä näyttelyssä käynnistään oli parisen vuotta. Häntä pysyi alhaalla, mitä nyt pari kertaa piti asiasta huomauttaa. Se seistä törötti kauniisti paikallaan ja ois nakin voimalla tehny sitä vaikka maailman tappiin saakka. Olin kyllä ylionnellinen ja yliylpeä tuosta kiharaisesta shelttineitokaisesta!!

Kuvia ei Almasta oo, mutta Karjalaisen Hanna (Ellun isän, Aslanin, toinen omistaja) oli kännynsä kans paikalla ja oli Ellusta ja minusta muutaman kuvan ottanu. Kiiiiiiitokset niistä Hanna!





Kommentit