Retu kävi kylässä ja Alma ja Impi treenaili agilitya

Retukin  (Violetdream Chevrolet) kävi  sitten meillä kyläilemässä. Olipas poika kasvattanut aikamoisen turkin ympärilleen! Retu asustelee ihanassa perheessä ja leikkikavereita löytyy monta. Retu on sisarustensa tavoin aikamoinen ikiliikkuja. Pihalla se riehui yksin ihan innoissaan juosten päättömästi sinne tänne. Sisällä riehuntaa rajoittivat meijän tytöt, joista varsinki Alma oli sitä mieltä, että paras on pysyä paikallaan ja varsinkin erittäin kaukana hänestä. Aivan ihastuttava on kyllä tämäkin poika. Korkeutta oli 32,5 cm ja tosiaan turkkia vaikka muille jakaa. 

Tässä muutama kuva. Virtaa riitti pöydällä, mutta jokusen kuvan Henri sai räpsästyä :)

"Minä, Retu, tässä."
Ja vähän tältä sivulta kasvoja...
Nuo korvat <3
Hetki paikallaan - räps.
Alman kans  kävin lauantaina korvaavissa treeneissä ja olihan taas menoa ja vauhtia. Rata oli aikamoista pyöriskelyä ja ensimmäisellä kerralla olin täysin hukassa ja unohtelin putkien (joita riitti!) jälkeiset radat. Alma kuitenkin teki kaikki ohjauksen mukaan, kuten pitääkin, joten nou hätä. Toisella kerralla tehtiin se koukeroinen ja monta mutkaa sisältävä rata huippuvauhtia ja aivan upiasti vain yhellä kiellolla, kun en vieny riittävän pitkälle putkeen. Aivan upia rata oli!

Aikamoisessa euforioissa ajelin sitten kotiin vaihtamaan koiraa ja Impin kans alotettiin agilityyn tähtäävässä ryhmässä. Impi oli vähän hoo moilasena, kun halliin astuttiin. Katteli ja haisteli ja ihmetteli, missä ollaan. Suoriutu kuitenkin tehtävistään ihan hyvin. Kotiläksyksi tuli naksutinkouluttaminen ja jalkojen väliin tulon harjottelu. Sitä harjoteltiin kotosalla ja sunnuntaina sitten päästiin kokeilemaan, miten naksutin toimi. Ja toimihan se. Kosketusalusta löytyi ja venyttelyt onnistuivat. Peruuttaminen ei oikein mennyt Impillä jakeluun, mutta eiköhän se tästä vielä onnistu. 

Kovasti on nyt mietinnässä, jatkanko Alman kanssa agilitya kesän vai astutanko seuraavasta juoksusta. Agility tuo aivan huippuja onnistumisen tunteita, mutta toisaalta kuitenkin olisi mahdollisuus kesäpentuihin, johon seuraavan kerran olisi mahdollisuutta joskus kaukana tulevaisuudessa. Ja se merlenarttu niiiiiin on toivomuslistalla itsellä. No, kattellaan. Ens viikonloppuna on Active Dogin kisat ja niitten tulos ehkä näyttää, miten tästä eteenpäin.

Kommentit